Hyppää sisältöön

Miehistön erityiskoulutetut varusmiehet kotiutuvat

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 13.3.2018 9.00
Tiedote

Keskiviikkona 14. maaliskuuta 2018 kotiutuvat 2/17-saapumiserän 255 päivää palvelevat varusmiehet. Heitä kotiutuu 1339, joista 48 on naisia.

255 vuorokautta palvelevia on noin 15 prosenttia kaikista varusmiehistä. Eniten varusmiehiä kotiutuu Kaartin jääkärirykmentissä (209).

Erityiskoulutettuja varusmiehiä palvelee muun muassa viestintä-, tietotekniikka-, oikeudellisella, kirkollisella, lääkintä- ja tiedustelualoilla sekä sotatieteellisen tutkimuksen parissa.

Erityistehtävissä varusmiehet pääsevät hyödyntämään omaa siviiliosaamistaan, syventämään taitojaan ja hankkimaan arvokasta työkokemusta sekä kontakteja tulevaisuuteen. Haku on kaikille varusmiehille avoin ja erityisosaaminen testataan tarvittaessa pääsykokeessa tai haastattelussa. Tehtäviin voi hakea sekä palveluksen alkaessa että ensimmäisten alokasviikkojen aikana.

Miehistön erityistehtäviin valitut siirtyvät tehtäviinsä heti peruskoulutuskauden päätyttyä ja varusmiesjohtajat johtajakoulutuksen jälkeen. Johtajakoulutukseen valitut voivat hakea erityistehtäviin vielä aliupseeri- tai reserviupseerikurssin aikana. Palveluksen kesto on 255 päivää ja johtajakoulutuksen suorittavilla 347 päivää.

Lue lisää varusmiesten erityiskoulutuksesta

´