Hyppää sisältöön

Karjalan prikaatin saapumiserän Läheisten päivä ja Sotilasvala- ja -vakuutuspäivä

Karjalan prikaati
Julkaisuajankohta 20.6.2017 11.39
Tiedote

Karjalan prikaatin saapumiserän 2/17 palveluksen aloittaminen lähestyy. Heinäkuun 3. päivä aloittaville alokkaille on järjestetty mahdollisuus kutsua läheisiään käymään varuskunnassa ensimmäisenä palvelusviikonloppuna sekä sotilasvala- ja -vakuutuspäivänä 4.8.2017.

Läheisten päivänä 8.-9.7.2017

vierailuaika määräytyy yksikön ja seuraavan aikataulun mukaisesti. Ensimmäisenä palveluspäivänä alokkaat tietävät, missä yksikössä he palvelevat ja voivat ilmoittaa haluamilleen läheisilleen vierailuajankohdan.

Vierailun aikana läheisille esitellään perusyksikön toimintaa ja kalustoa sekä sotilaskoti, varuskunta-alueen urheilupaikat, terveysasema että muita yleisiä tiloja. Päivän aikana tarjoillaan vierailijoille lounasta Varuskuntaravintola Linnassa. Sotilaskoti on avoinna koko päivän.

Huomoithan, että muiden kuin Suomen kansalaisten tulee toimittaa alokkaalle henkilötiedot. Ulkomaalaisilmoitukset tulee tehdä alokkaan kautta yksikköön keskiviikkona 5.7.2017 klo 12 mennessä. Ilmoituksesta tulee käydä ilmi sukunimi, etunimnet,syntymäaika, kansalaisuus, matkustusasiakirjan numero (passi tai EU-kansalaisilla henkilötodistus) sekä ammatti ja työnantaja.Tiedot toimitetaan ainoastaan alokkaan kautta. Ulkomaalaisilla vierailla on oltava passi tai henkilötodistus mukanaan varuskuntaan tullessa ja sitä kysyttäessä vierailun aikana.

Vierailuajat Läheisten päivänä

Lauantaina 8.7.2017

Kymen jääkäripataljoona - KYMJP klo 10.30 - 15.00

Itä-Suomen viestipataljoona I-SVP klo 11.30 - 16.20

Salpausselän ilmatorjuntapatteristo - SALPITPSTO klo 11.00 - 15.40

Sunnuntaina 9.7.2017

Karjalan tyksitörykmentti - KARTR klo 10.30 - 15.10

Kymen pioneeripataljoona - KYMPIONP klo 11.30 - 15.30

Karjalan huoltopataljoona - KARHP klo 11.00 - 16.20

Huomioithan, että Vekaranjärvelle kulkee rajoitetusti julkista liikennettä kyseisinä ajankohtina.

Katso aikataulut

Ajoneuvot pysäköidään varuskunnan paraatikentälle ja ajoharjoitteluradalle. Alueilta on opastus joukkoyksiköihin ja muihin kohteisiin.

Huomoithan, että sotilasalueella valokuvaaminen ja liikkuminen on rajoitettua. Kuuntelethan ohjeistusta alueella.

Mukavaa tutustumispäivää ja tervetuloa!

 

Sotilasvala- ja -vakuutuspäivä 4.8.2017

Kutsu ohjeineen tulee alokkaan mukana.

Tervetuloa silloinkin!

 

Joukko-osasto Vekaranjärvi, Kouvola
´