Hyppää sisältöön

Merivoimien taisteluosasto ilmapuolustusharjoituksessa

JääkäriprikaatiMaavoimatMerivoimat
Julkaisuajankohta 23.5.2017 11.00
Tiedote

Valtakunnalliseen ilmapuolustusharjoitukseen osallistuvan Merivoimien taisteluosaston tavoitteena on kehittää alusten suorituskykyä ilmapuolustukseen sekä harjoitella puolustushaarojen välistä ilmapuolustukseen liittyvää yhteistoimintaa.

Merivoimien taisteluosastoa johtaa taisteluosaston komentaja apunaan taisteluosaston johtoporras, joka toimii miinalaiva Uusimaalla. Ilmapuolustusta harjoitellaan niin operaattori- kuin aluskohtaisesti sekä taisteluosasto kokoonpanossa.

Harmaa sota-laiva

Toiminnassa hyödynnetään eri analysointimenetelmiä ja tietokoneavusteisia ohjelmistoja, joista saadun palautteen avulla voidaan kehittää taisteluosaston, alusten ja operaattoreiden ilmapuolustuksen suorituskykyä ja osaamista.

- Merivoimien alukset osallistuvat Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella järjestettäviin ilmapuolustusharjoituksiin vuosittain. Viime vuosina harjoituksiin on osallistunut yksittäisiä aluksia. Tänä vuonna harjoitukseen osallistuu kuitenkin lyhyen tauon jälkeen taas useampia aluksia samanaikaisesti, kertoi kapteeniluutnantti Juho Ronumäki ja totesi, että harjoitus on toteutunut tavoitteisiin nähden suunnitellusti.

Kaksi ohjusvenettä merellä

Harjoitukseen osallistuvaan taisteluosastoon kuuluu yksi Hämeenmaa-luokan miinalaiva Uusimaa ja kaksi Hamina-luokan ohjusvenettä Tornio ja Hanko.

- Alukset on varustettu kattavalla ilmavalvontakyvyllä. Kaikilla aluksilla on 3D-valvontatutka, jolla voidaan muodostaa ilmatilannekuva operaatioalueella. Alukset on lisäksi varustettu tulenjohtoseuraimilla ja monipuolisella ilmatorjunta-aseistuksella. Ilmatorjunnan pääaseita ovat ilmatorjuntaohjus-04 sekä 57 mm laivatykki. Lisäksi alukset on varustettu harhamaaliheittimillä, kertoi kapteeniluutnantti Juho Ronumäki.

Hämeenmaa-luokan miinalaivat ovat avomeri- ja jäissäkulkukelpoisia aluksia. Aluksia käytetään miinoitustehtävien lisäksi alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja torjuntaan sekä meriliikenteen suojaamiseen. Miinalaivat toimivat lisäksi johtoaluksina ja ne soveltuvat kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Hamina-luokan tehtävät ovat pääsääntöisesti vastaavat kuin miinalaivoilla, päätehtävän ollessa kuitenkin pintatorjunta meritorjuntaohjuksin. Aluksilla on lisäksi hyvä suorituskyky ilmapuolustukseen sekä elektroniseen valvontaan.

Mies ja nainen aluksella

Kokelas Silva Järvinen kertoi, että parasta laivapalveluksessa on se, että pääsee olemaan osa tätä porukkaa.

- Tämä on oikeasti siistiä. Täällä ollaan käytännössä operatiivisessa tehtävässä ja jokainen on tärkeä, eli jos sairastut niin se vaikuttaa laivan toimintaan ja siinä tulee olo, että on itselläkin merkitystä.

Kokelas Silva Järvinen on saanut reservinupseerin koulutuksen Merisotakoulussa ja tässä harjoituksessa hän pääsee ensimmäistä kertaa tekemään laivalla käytännössä niitä asioita, joita on teoriassa opiskellut.

- Koen, että olen saanut kokonaiskuvan siitä, mitä tällä aluksella tapahtuu. Olen saanut lisää merenkulun opetusta ja koen, että minulla on todella hyvät merenkululliset valmiudet.

- Jotenkin tässä harjoituksessa kulminoituu se miten kantahenkilökunta luottaa meidän ammattitaitoon tässä kohtaa omaa palvelusta ja tulee hyvä fiilis siitä, kun saa vastuuta ja pääsee tekemään oman erikoisalan hommia.

Kersantti Tuukka Harvelan mielestä tähän mennessä ehdottomasti parasta on ollut ohjusammunta ja se, miten hienosti kaikki toimii yhteen ammuntojen aikana.

- On todella mielenkiintoista nähdä miten nämä asiat toimivat käytännössä ja miten tarkkaan kaikki on mietitty. Kaikki harjoitukset, mitä on tehty ennen kun päästiin ampumaan, ovat olleet mielenkiintoisia. Hienoa on ollut huomata, että se kaikki työ mitä on tehty tietyn harjoituksen eteen, kulminoituu sitten aina johonkin.

- Yksi asia mitä laivapalveluksesta myös jää käteen on se että, oppii nukkumaan käskystä.

´