Kuva Puolustusvoimat, Combat Camera.

Sotaharjoituksissa uusin silmin

Erityistehtävien varusmiehistä fyysisesti kaikkein raskainta hommaa tekevät Combat Cameran taistelukuvaajat. Tämän on saanut kaartinjääkäri Riku Norakari huomata kantapään kautta.

Kuva Puolustusvoimat, Rasmus Härkönen.– Olimme toukuussa Arrow16-harjoituksessa Niinisalossa. Maastossa rypeneenä tuntui, että hiekkaa oli kaikkialla. Ruotuväen toimittajan tullessa kyselemään kuulumisia puhtaassa lomapuvussaan baretti päässä hajotti kovasti, Norakari nauraa.

Norakari kuitenkin vakuuttaa olevansa täysin oikeassa paikassa, ja miehestä selvästi aistii sen.

– Uskon todella, että tästä palvelusajasta on tulevaisuuden kannalta hyötyä ja kyllä se on myönnettävä, että haikeaa on varmasti viimeisinä palveluspäivinä.

Aiemmin Norakari harkitsi varusmiespalvelusta myös muissa valokuvaustehtävissä, ja oli entuudestaan innostunut still-kuvauksesta. Erityistehtävätarjonnan tutkimisen jälkeen Combat Camera tuntui kuitenkin kiinnostavimmalta.

Palveluksen myötä Norakari on innostunut videotöistä yhä enemmän. Videot ovat tärkeässä osassa Combat Cameran toimintaa.

– Meillä on todella hyvät kouluttajat. Vaikka ollaan asepalveluksessa ja hommat tehdään niin kuin on opetettu, me varusmiehet voidaan kouluttajilta kysyä niitä tyhmältäkin tuntuvia kysymyksiä.

Taistelukuvaajien arki vaihtelee hyvin paljon: Norakarin mukaan harjoituksissa tahti voi olla kovakin, mutta välillä toimistossa aika voi kulua hitaasti.

Kuntoa taistelukuvaajat pitävät yllä useampana päivänä viikossa, jolloin palvelukseen kuuluu pakollinen liikunta. Taistelukoulutusta he saavat myös erityistehtävissä palvelevista varusmiehistä eniten.

– Meillä oli viime viikolla kouluttajan pitämä ampuma-asentokoulutus, jonka jälkeen kädet olivat todella kipeät.

Koulutuksen pääpaino on kuitenkin kuvaamisessa. Norakarin mukaan palvelus on hyvin itsenäistä, mutta myös vastuullista. Tavalliseen palvelukseen nähden he ovat päässeet mukaan moniin erikoisiin paikkoihin.

– Kuljetushelikopterin avoimesta ovesta kuvaaminen oli kyllä todella mieleenpainuva kokemus. Myös isot sotaharjoitukset ulkomaalaisten joukkojen kanssa ovat olleet kiinnostavia, Norakari kertoo.

Kiinnostuitko Combat Camera -kuvaajan tehtävästä?