Hyppää sisältöön

Kuva Puolustusvoimat, Rasmus Härkönen.

Palvelustehtävänä ongelmanratkaisua ja asiakaspalvelua

Kaartinjääkäri Antonio Karjalainen aloitti palveluksensa Panssariprikaatissa Parolassa, mutta siirtyi peruskoulutuskauden jälkeen erityistehtäviin Maanpuolustuskorkeakouluun IT-tukihenkilöksi.

PKuva Puolustusvoimat, Rasmus Härkönen.uolustusvoimat tarjosi monenlaisia vaihtoehtoja erityistehtäviin, mutta IT-tukihenkilön paikka tuntui parhaalta.

– Edellisessä saapumiserässä eräs kaverini palveli puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen erityistehtävissä ja kertoi, että siellä olisi hyviä hommia tarjolla. Otin selvää erityistehtävistä ja siellä haettiin IT-tukihenkilöä. Mä olen kuitenkin opiskellut datanomiksi niin päätin, että tässä olisi hyvä mahdollisuus ottaa jotain irti intistä.

Karjalainen suosittelee erityistehtäviin hakeutumista, sillä hänen mukaansa tehtäviin oli helppo hakea.

– Haastattelut vähän jännitti, mutta muuten hakeminen oli helppoa. Puolustusvoimien nettisivuilta piti vain löytää haku ja kertoa minkä takia olisi sopiva tehtävään, ja pian tulikin kutsu haastatteluihin Riihimäelle, hän toteaa.

IT-tukihenkilön tehtävissä on Karjalaisen mukaan omat haasteensa ja etunsa. Hän korostaa vastuuntuntoa tärkeänä ominaisuutena tehtävässään.

– Tässä hommassa joutuu ajattelemaan aika paljon. Enää kukaan ei kerro niin tarkkaan, että mitä tulee tehdä vaan se täytyy itse ymmärtää. Hommat täytyy hoitaa vaikkei sitä kukaan vahtisikaan. Meille annetaan aika iso vastuu asioista, sillä koko ajan pitää olla mielessä että voiko tietyn suojausluokan asioista kertoa, ja kenelle niistä voi kertoa, Karjalainen toteaa.

Mieleenpainuvinta Karjalaisen työssä ovat haastavat asiakaspalvelutehtävät, jotka ovat ennen kaikkea palkitsevia.

– Joskus tulee vastaan asiakkaita joilla on joku tosi monimutkainen ongelma, eikä oikein tiedä itsekään mikä siinä on ja selvittämiseen kuluu paljon aikaa. Se tuo kuitenkin aina suurta iloa, kun saa sellaisen raskaan keissin hoidettua, hän kertoo.

Karjalainen on ylpeä erityistehtävästään ja pitää Maanpuolustuskorkeakouluna hyvänä komennuspaikkana.

– En kyllä saa kertoa näistä meidän keisseistä hirveästi mitään, mutta sen voin kertoa että Maanpuolustuskorkeakoulussa tarjotaan parempaa ruokaa kuin mukessa, hän naurahtaa.

Kiinnostuitko IT-tukihenkilön tehtävästä?

´