Hyppää sisältöön

Blogi: Varusmiespalveluksessa pärjää avoimella mielellä ja hyvällä asenteella

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 26.9.2019 13.31
Uutinen

Varusmiespalveluksessa tulee todennäköisesti vastaan asioita, joihin ei ole etukäteen valmistautunut. Hyvällä asenteella ja avoimella mielellä niistäkin selviää, ja lopulta itsensä haastaminen ja uuden oppiminen voi olla antoisaa. Kuljettajakoulutuksesta on hyötyä reservissä, vaikka ei kuljetusalalle töihin hakeutuisikaan. Monipuolisesta ajokokemuksesta on varmasti hyötyä liikenteessä.

Syyskuun blogissa kaartinjääkäri Eevakaisa Lintula kirjoittaa kokemuksistaan sotilaskuljettajana, palveluksen tuomista hyödyistä ja itsensä haastamisesta. Kaartinjääkäri Lintula suorittaa parhaillaan naisten vapaaehtoista asepalvelusta Kaartin jääkärirykmentin kuljetuskomppaniassa.

´