Maavoimat kotiuttaa yli 7 700 varusmiestä 14.6. ja 21.6.

Maavoimat 14.6.2018 9.10
Uutinen

Maavoimien kahdeksasta joukko-osastosta siirtyy reserviin 14. ja 21. kesäkuuta yhteensä 7 720 varusmiestä ja vapaaehtoisen asepalveluksen suorittanutta naista. Yksi heistä on Jääkäriprikaatista kotiutuva alikersantti Inka Rytilahti.

Tänä vuonna kotiutuminen tapahtuu poikkeuksellisesti kahtena eri päivänä. Heinäkuussa 2017 palveluksensa aloittaneet varusmiesjohtajat ja vaativimpiin miehistön tehtäviin koulutetut siirtyvät reserviin torstaina 14. kesäkuuta. Heitä on yhteensä 4 054. Viikkoa myöhemmin 21. kesäkuuta kotiutuvat tammikuun 2018 saapumiserän miehistön tehtäviin koulutetut 165 vuorokautta palvelleet varusmiehet, yhteensä 3 666 nuorta.

Maavoimat kotiuttaa eniten varusmiehiä Porin prikaatissa, Kainuun prikaatissa ja Karjalan prikaatissa, yli 1 500 jokaisessa. Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita kotiutuvista on 205.

Rovaniemeläisen Inka Rytilahden suunnitelmissa oli suorittaa palvelus Jääkäriprikaatissa sotilaspoliisina. Harkinnan jälkeen hän päätyi kuitenkin jääkärilinjalle ja aliupseerikurssille.

– Johtajakoulutus kiinnosti, ja halusin olla palveluksessa vuoden. Tärkein täällä oppimani taito onkin ryhmän johtaminen. Opin myös sellaisia uusia asioita, joita ei siviilissä edes pääse kokemaan, Rytilahti kertoo.

Hyvä ryhmähenki muodostuu varusmiespalveluksessa todella tärkeäksi. Myös oma suhtautuminen ja asenne ovat palveluksen suorittamisen ja sen mielekkyyden kannalta merkittäviä. Ne ovat myös Inka Rytilahden mielessä kotiutumisen kynnyksellä.

– Kun ryhmähenki pysyy hyvänä, hommat sujuvat helpommin. Ei myöskään kannata lannistua heti ensimmäisellä kerralla, jos joku asia ei miellytä. Pää pystyssä vain eteenpäin, kaikesta selviää hyvässä porukassa.

Kesällä palveluksensa aloittaville Rytilahti haluaa antaa yhden ohjeen:

– Palvelus kannattaa aloittaa hyvällä asenteella. Eikä pidä ottaa asioita liian vakavasti, sillä pääsee pitkälle.

Varusmiesten seuraava saapumiserä aloittaa palveluksensa maanantaina 9. heinäkuuta 2018.