Hyppää sisältöön

Urheilijat vannovat sotilasvalansa Santahaminassa

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 13.6.2018 14.02
Tiedote

Puolustusvoimien urheilukoulussa huhtikuussa palveluksensa aloittaneet talvilajien urheilijat vannovat sotilasvalan tänään Santahaminassa. Kaartinjääkäriksi nimitetään 62 alokasta.

Talvilajien III/18 saapumiserän sotilasvalatilaisuutta vietetään tänään Santahaminassa. Sotilasvalalla on Puolustusvoimissa vahva, vuosisatoja vanha perinne, jossa valan vannoja lupaa palvella isänmaataan rehellisesti ja parhaan kykynsä mukaan sekä puolustaa sen koskemattomuutta Jumalan nimeen. Sotilasvakuutus on uskonnollisessa suhteessa neutraali, kunnian ja omantunnon kautta tapahtuva vakuuttamisen muoto.

Paraatijoukkoa komentaa Urheilukoulun johtaja majuri Ann-Sofie Forssten. Kaartin jääkärirykmentin komentaja eversti Ahti Kurvinen nimittää alokkaat kaartinjääkäreiksi.

Sotilasvalan esilukijoina toimivat maailmanluokan telinevoimistelijoina tunnetut Jari Mönkkönen ja Jani Tanskanen, jotka ovat molemmat käyneet varusmiespalveluksensa Urheilukoulussa.

Sotilasvalatilaisuuden jälkeen Urheilukoulun johtaja majuri Ann-Sofie Forssten palkitsee ansioituneita varusmiehiä. Tilaisuus päättyy yhteiseen valalounaaseen varusmiesten läheisten kanssa, jonka jälkeen suurin osa varusmiehistä pääsee viikonloppuvapaalle.

Valapäivänä päättyvä peruskoulutuskausi on monelle varusmiehelle tärkeä päivä. Urheilukoululaisista yli puolet jatkaa varusmiespalvelustaan johtajakoulutukseen, jolloin palvelusvuorokausia kertyy yhteensä 347. Toinen osa jatkaa koulutustaan jääkärilinjalle, jossa palvelusvuorokausia tulee 165.

´