Hyppää sisältöön

Vuoden 2017 kutsunnat ohi

Maavoimat
Julkaisuajankohta 18.12.2017 12.23
Tiedote
Nuoria miehiä ja naisia istuu auditoriossa

Kutsunnat päättyivät perjantaina 15. joulukuuta 2017. Kutsuntatuloksessa ei tapahtunut suuria muutoksia viime vuosiin verrattuna.

Kutsuntoihin osallistuneen ikäluokan suuruus oli noin 30 700 nuorta. Valtaosa ikäluokasta määrättiin palvelukseen kolmen kutsuntoja seuraavan vuoden aikana. Pääosa palvelukseen määrätyistä aloittaa palveluksensa Maavoimissa tammikuussa 2019.

Palvelukseen määrättiin 75,71 % ikäluokasta. Vuonna 2016 ikäluokasta palvelukseen määrättiin 75,70 %.

Terveydellisin perustein vapautettiin palveluksesta rauhan aikana (C-luokka) 9,53 % (2016: 9,19 %).

Uudelleen kutsunnoissa tarkastettavaksi (E-luokka) määrättiin terveydellisistä syistä yhteensä 8,00 % (2016: 7,84 %).

Ulkomailla asuvia monikansalaisuuden perusteella vapautettuja oli 3,01 % (2016: 3,32 %). Siviilipalvelukseen hakeutui 1,43 % (2016: 1,73 %).

Kutsuntoihin osallistuivat pääasiassa vuonna 1999 syntyneet nuoret. Kutsuntatilaisuuksia järjestettiin yhteensä 477 kaikkiaan 250 eri paikkakunnalla.

´