Hyppää sisältöön

Yli 1 500 naista haki vapaaehtoiseen asepalvelukseen

Armén
Julkaisuajankohta 5.3.2018 14.38
Tiedote
Varusnaisia rivissä

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki tänä vuonna jälleen ennätysmäärä, yhteensä 1 516 naista. Hakemuksia tuli noin 400 enemmän kuin vuonna 2017. Hakuaika päättyi 1. maaliskuuta 2018.

Eniten hakijoita oli Porin prikaatiin, jonne haki tänä vuonna 343 naista. Viime vuonna hakijoita oli 222. Seuraavaksi eniten hakijoita oli Kainuun prikaatiin 233 (2017: 167), Kaartin jääkärirykmenttiin 186 (165) ja Karjalan prikaatiin 173 (120). Alueellisesti hakijoita oli eniten Uudellamaalla 392 (324) ja Pirkanmaalla 174 (102).

Huhtikuussa aluetoimistoissa pidettävissä valintatilaisuuksissa naiset määrätään palvelukseen pääsääntöisesti vuoden 2019 tammi- tai heinäkuun saapumiseriin. Osa hakijoista voidaan määrätä myös tämän vuoden heinäkuun saapumiserään.

Seuraava haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 1.3.2019.

Reserviin on koulutettu vuodesta 1995 lähtien yhteensä yli 8 100 naista. Viime vuosina noin 65–70 % heistä on saanut johtajakoulutuksen. Aiempina vuosina hakijoita naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen on ollut seuraavasti:

Tilastoja vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuneista naisista. 1995: 793kpl, 2000: 517kpl, 2010: 555kpl, 2016: 842kpl, 2017: 1126kpl ja 2018: 1516kpl.

´