Hyppää sisältöön

Sotilas vaihtaa rintaansa vänrikin arvomerkin

Reservin ylennykset

Sotilaallista esimiesasemaa, koulutusta ja tehtävää osoitetaan sotilasarvolla tai palvelusarvolla. Reserviläisten ylennykset perustuvat sodan ajan tehtävään, sopivuuteen ja tehtävässä palveltujen kertausharjoituspäivien määrään.

Ylennys reservissä perustuu osoitettuihin kykyihin poikkeusolojen tehtävässä, omassa sodan ajan (SA) joukossa. Ylennys ei ole automaatio tai palkinto, joka tapahtuu, kun hyväksi luettavat kertausharjoituspäivät ovat täynnä.

Ylennysesityksen tekee pääsääntöisesti sodan ajan joukkosi ylempi esimies, tai kertausharjoituksen johtaja. Ylennysesitykseen vaikuttavat vahvasti saamasi arvostelu edellisessä kertausharjoituksessa. Myös henkilövarattu (VAP) voidaan ylentää, jos ylentäminen on perusteltu, esitys täyttää ylennysvaatimukset ja ylennys palvelee Puolustusvoimien tarvetta tulevaisuudessa henkilövarauksen purkaannuttua.

Aluetoimisto ei välttämättä osaa kertoa syytä, miksi sinulle ei ole tullut ylennystä. Aluetoimisto käsittelee ylennysesitykset esitysten mukaisesti, tarkastaen, että esityksen vaatimukset esitettyyn arvoon täyttyvät. Vaatimukset on lueteltu alempana.

Osallistumalla vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen, kursseille ja tapahtumiin voit ansaita rinnasteisia kertausharjoituspäiviä, jotka lasketaan hyväksi ylennyksiä harkittaessa. Tarkemmat perusteet löytyvät Pääesikunnan määräyksestä HP965 ja sen liitteistä 1, 2 ja 3.

Palvelus Puolustusvoimissa, rauhanturvaajatehtävissä tai muissa vastaavissa tehtävissä voidaan ottaa ylennyksissä huomioon.

Asevelvollinen voidaan ylentää, kun edellisestä ylennyksestä on kulunut vähintään 4 - 7 vuotta. Vaadittava vähimmäisaika määräytyy sotilasarvon mukaan.

Ylennykset ovat aina harkinnanvaraisia!

Ylentämiset tapahtuvat pääsääntöisesti Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6. ja itsenäisyyspäivänä 6.12. Miehistöön kuuluvia voidaan ylentää kertausharjoitusten yhteydessä, miehistön sotilasarvoihin (korpraali, ylimatruusi, ylirajajääkäri).

Sotilasarvo

Koulutusvaatimus kertausharjoituksissa päivinä sekä sijoitus ja sopivuus sodan ajan tehtävään

korpraali/ylimatruusi

1 pvä

alikersantti

7 päivää, edellisestä ylennyksestä vähintään 4 vuotta

kersantti

reservin aliupseeri 10 päivää, 4 vuotta

ylikersantti

reservin aliupseeri 20 päivää, varusmieskersantti 10 päivää, 4 vuotta

vääpeli/pursimies

reservin aliupseeri 40 päivää, varusmieskersantti 30 päivää, 5 vuotta

ylivääpeli/ylipursimies

reservin aliupseeri 50 päivää, varusmieskersantti 40 päivää, 5 vuotta

sotilasmestari

reservin aliupseeri, 5 vuotta

vänrikki /aliluutnantti

reservin upseeri

luutnantti

reservin upseeri 10 päivää, 4 vuotta

yliluutnantti

reservin upseeri 30 päivää, 5 vuotta

kapteeni/kapteeniluutnantti

reservin upseeri 60 päivää, 6 vuotta

majuri/komentajakapteeni

reservin upseeri, 7 vuotta

everstiluutnantti/komentaja

kuten edellä, vain erikoistapauksessa, 7 vuotta

Lisätiedot:

 
´